PSYKOTERAPIAPALVELU MINUNA

Nimeni on Tuula Nissinen ja olen psykoterapetti, viitekehyksenäni kognitiivinen käyttäytymistiede (CBT). 


Olen pohjakoulutukseltani sosiaalityöntekijä, YTM (Valvira). Sosiaalityöntekijänä sydäntäni lähellä on ollut aina erityisesti lastensuojelun sosiaalityö, joka on ollut tärkeä näköalapaikka elämän koko kirjoon ja ihmisen moninaisuuteen. Se on johdattanut minut psykoterapian opintojen pariin herättämällä itsessäni halun tutkia ja ymmärtää paremmin ihmisen mieltä elämän kipukohdissa.

 

Jokainen ihminen kohtaa elämässään erilaisia vastoinkäymisiä ja emotionaalista kipua. Voimme kärsiä esimerkiksi ahdistuneisuudesta, monenlaisista peloista tai pakko-oireista, mielialan pulmista ja erilaisista riippuvuuksista tai kohdata elämässämme traumaattisia kokemuksia, joiden kanssa selviäminen yksin tuntuu ylivoimaiselta. Kun tuntuu, etteivät omat keinomme riitä eteenpäin pääsemiseen, on viisautta hakea apua mielen hoitamiseen erikoistuneelta ammattilaiselta. 


Tärkeää työssäni minulle on aito, empaattinen ja ymmärtävä suhtautuminen, oli tilanteesi millainen hyvänsä. Työskentelyn kulmakivenä on turvallinen ja välittävä ilmapiiri, jossa vaikeitakin asioita voidaan jakaa ja käsitellä luottamuksellisesti kahden tasavertaisen ihmisen välisessä vuorovaikutussuhteessa.


Työskentelyssäni hyödynnän kognitiivisen käyttäytymisterapian ohella hyväksymis- ja omistautumisterapian (ACT) sekä dialektisen käyttäytymisterapian (DBT) periaatteita. 

.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita